HYGGE HUKASSA

HYGGE HUKASSA

Havahduin siihen, että mikään ei oikein tuntunut miltään tai missään. Olo oli tyhjä enkä saanut mitään järkevää aikaiseksi. Viime kuukaudet olivat menneet kirjaimellisesti selviytymisessä, sillä maailman nykytila oli asettanut yrittäjän arkeen muutamia kapuloita rattaisiin. 

Olin päättänyt selviytyä ja koska olen suorittaja niin olin vain puskenut eteenpäin, sillä seurauksella, että kadotin hygge-fiiliksen. Apua, minulla oli Hygge hukassa.

Keitetäänpä kahvit, ajattelin. Siinä kahvia valmistaessa päätin palata perusasioiden äärelle. No, mitä se nyt sitten tarkoittaisi? Läsnäoloa, ajattelin. Sitä, että pysähdyn hetkittäin sellaisten asioiden äärelle , josta tulee hyvä mieli ja olo. Sellaisten asioiden äärelle, jossa niin sanotusti sielu lepää. Mutta miten löytäisin tieni sellaiseen läsnäolon tilaan?

Hidasta ja rauhoitu sanoin itselleni. Katsele ympärille ja havainnoi sellaisia asioita, jotka koet kauniiksi ja miellyttäväksi. Luo itsellesi sellainen tila, paikka ja aika tai tekeminen joka rauhoittaa mielesi. Sen ei tarvitse olla mitään ihmeellistä. Se voi olla vaikkapa kahvin keittäminen, höyryävän kahvikupin katseleminen, neulominen tai lukeminen, ruoan valmistus yhdessä perheen kanssa, hiihtoretki lumiseen metsään tai vaan kauniista maisemasta nauttiminen, takan sytyttämien, saunan lauteilla pehmeässä löylyssä istuskelu, jotain sellaista, joka antaa kaikille aisteille hygge-fiiliksen, mielihyvän tunteen ja hyvän olon.

Matkaan mielessäni, sellaisiin paikkoihin ja tapahtumiin, jossa olin aikaisemmin kokenut hygge-fiiliksiä, kuten Hangon rantakallioille ja -poluille sekä samettisen pehmeään mäntymetsään tai kotikylämme kauniisti polveilevaan maalaismaisemaan, aamu-uinnit pienen Iloitun järven rannalla, metsälenkit koiramme Unton kanssa tai Ähtärin mökin lasiverannalle kuluneen retrohenkisen keltaisen 70-lukuisen sohvalla istuskelu ja järvimaiseman uskomattoman kauniin auringonlaskun värien ihastelu sekä savusaunan käsittämättömän pehmeät löylyt ja pulahdus pehmeään järveen.

Kirjoittaessani tätä blogitekstiä olen perheemme kanssa Ylläksen mökillä lumikuorrutetussa kelomökissä, jonka ikkunoista avautuu tunturimaisema, on helmikuun ensimmäinen viikko. Siitä onkin jo aikaa kun viimeksi olemme täällä Lapissa olleet. Täällä on satumaisen kaunista juuri nyt. Kun katson miten lapsenlapset iloitsevat lumisesta maisemasta, laskettelusta, hiihtoretkestä Aurinkotuvalle, jossa voi ihmetellä poroja. Tai siitä, että lumikinokset ovat seinän kokoisia ja vasta satanut pakkaslumi on pehmeää ja siihen on kiva heittäytyä. Sekä siitä, että lumisen hiihtopäivän päätteeksi saunan jälkeen paistetaan makkaraa takkatulen hiilloksen hehkussa, luulenpa, että olen löytänyt sen mitä kadotin.



Kommentit

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentin.